Katon korjaus Loviisa
Katon korjaus Loviisa, parannamme kattosi toimivuutta sekä turvaa pätevin täsmäpaikkauksin. Korjaustarvetta tuottavat niin sään ja ajan rasitukset kuin äkilliset mekaaniset vauriotkin. Aluksi voi kyse olla tihkuvuodoista tai muista paikallisista epäkohdista, mutta jos tilanteen annetaan kehittyä itsellään, vaurioiden kokoluokka kasvaa. Ajoissa tehty katon paikkaus sitä vastoin säästää monelta murheelta, kun yksittäiset haastekohdat hoidetaan kuntoon ennen niiden äitymistä pahemmiksi. Kun katto vuotaa, tyypillisiä syitä ovat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kosteus, siitepöly, lehtiroska, sammal sekä auringon voimakas uv-säteily. Pikkuhiljaa pellit ruostuvat, huopa halkeilee ja tiili murentuu, ja tilannetta pahentavat vielä kattohuollon laiminlyönti sekä alkuperäisen asennuksen virheet. Toisaalta korjaustarve voi hyvin iskeä uuteen ja terveeseenkin kattoon, mikäli kohdalle osuvat odottamattomat lumi- tai myrskyvauriot. Kenties katto kärsi vahinkoa, kun puu kaatui myrskyssä talon, mökin tai katon päälle, tai kun lumi irrotti kattoläpiviennin, lumiesteen tai tikkaat, niin että kattoon tuli reikä.
Vuotaako katto siis savupiipun juuresta tai piipun tai läpiviennin kohdalta? Tai onko tarpeen toteuttaa vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun korjaus sekä tiivistys? Toteutamme tyylipuhtaat katon korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Loviisassa, yksittäisen kattovuodon kunnostuksesta mittavampiin rakenteiden korjauksiin. Teemme aluskatteen ja läpivientien tiivistykset sekä katon vesivahinkojen ja vuotovaurioiden paikkaukset, kastuneiden villojen tai laudoitusten vaihdot samoin kuin myrskyvaurioiden korjaukset. Kunnostamme taidolla kaikenlaiset kohteet katon mallista tai materiaalista riippumatta – harja-, auma-, tasa- sekä taitekatot tiilestä peltiin ja palahuopaan. Voit tilata kauttamme niin omakotitalon, kesämökin kuin autotallinkin katon korjaukset, kunnostukset varastoon ja pihasaunaan sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi suoritamme katon korjaustyöt saaressa sijaitsevissa kohteissa.
Ammattilaistemme kattotöihin sisältyy mahdollisuus kotitalousvähennyksen hyödyntämiseen, ja sivujemme kautta voi kuluihin hakea joustavaa, luotettavaa rahoitusta. Hoidamme korjaukset huolellisin ottein avaimet käteen- periaatteella, laatutuottein sekä -menetelmin aina kattosi ehdoilla ja parhaaksi. Toimialueeseemme kuuluu Loviisan ohella muukin Uusimaa; Pukkila, Askola, Myrskylä, Porvoo, Lapinjärvi, Liljendal, Pernaja ja Ruotsinpyhtää. Panosta siis katon tuleviin käyttövuosiin teettämällä kunnostukset kauttamme – ota yhteyttä ja pyydä meiltä tarjous katon korjauksesta Loviisassa!
Huopakaton korjaus Loviisa – ansioituneet ammattilaisemme pitävät kattosi turvassa
Huopakaton korjaus Loviisa, meiltä saat pitävät laatupaikkaukset pätevin ottein tehtyinä. Huopakaton, eli bitumikaton voivat päästä yllättämään esimerkiksi myrskyvauriot. Ehkä myrskytuuli repi katolta huopia irti tai myrsky vioitti kattoa muilta osin. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui myrskyssä talon tai katon päälle. Huopakaton laittavat kuitenkin lujille myös huomattavasti arkisemmat tekijät, kuten sammalkasvusto ja lumikuorma sekä auringon paahtava uv-säteily. Ikääntyminen kuivattaa kattohuopia, jolloin halkeilun riski kasvaa, ja kun suojaava sirote hiipuu kermeistä pois, kate joutuu vaurioille alttiiksi. Huopaan saattaa muodostua repeämiä, kulumia, painumia, reikiä tai kupruja, joskus jopa suoranaisia pullistumia eli niin sanottuja huopakaton höyrypusseja. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vuotaa katepinnan liitoskohdista – erityisen vuotoherkkiin elementteihin kuuluvat saumat, jiirit sekä läpiviennit.
Meiltä saat huopakaton sekä palahuopakaton korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Loviisassa, tasakaton kunnostuksista huopakaton tulitöihin sekä myrskyvaurioiden korjauksiin. Valitsemme kaikki paikkausaineet ja -menetelmät huolella kohteen mukaan, mikä varmistaa siistin korjausjäljen sekä pitkäikäisen tuloksen. Tiivistämme halkeilleet saumat ja liimaamme irronneet bitumipaanut palahuopakatolta, ja käsittelemme massalla kuntoon pienehköt katepinnan kulumat. Isompiin vauriokohtiin puolestaan kiinnitämme erityiset huopakaton paikkapalat, ja kuprut eli höyrypussit viillämme auki katepinnan tasoitusta varten. Toteutamme Loviisassa tarpeen mukaan myös kokonaisvaltaisemmat korjaukset, kuten huopakaton alushuovan ja umpilaudoituksen sekä katevaneroinnin vaihdot. Lisäksi suoritamme huopakaton sekä palahuopakaton korjaustyöt saarikohteissa – katto kuin katto ja työ kuin työ, meiltä homma hoituu!
Peltikaton korjaus Loviisa, toteutamme katollesi tyylikkäät laatupaikkaukset
Peltikaton korjaus Loviisa – kunnostus hoituu osaajiemme kautta kaikentyyppisiin kohteisiin. Paikkaamme esimerkiksi korroosion jäljet, kuten reiät sekä ruostekohdat katteesta. Muihin peltikaton vaaroihin kuuluvat sään- ja lämpötilanvaihtelut, kun sadevedet, uv-säteily, pakkanen ja jää saavat kattopellit elämään edestakaisin. Tuloksena kiinnikkeet höllentyvät ja peltikaton naulat pumppautuvat ylös, jolloin peltien liitokset alkavat irvistää, ja vesitiiveys on katolta tiessään. Jos peltikatto vuotaa rakenteisiin, on syytä katsastaa yläpohjan tilanne – ehkä tarvitaankin peltikaton aluskatteen korjausta, tiivistystä sekä paikkausta. Tai kenties kattoon ovat päässeet käsiksi myrsky- tai lumivauriot, jotka voivat olla kaikkea katepinnan naarmuista rikkinäisiin välikaton rakenteisiin. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat, tai myrsky kaatoi puun peltikaton tai talon päälle. Tai sitten lumi riuhtoi alustasta irti tikkaat sekä kattosillat, niin että peltiin tuli reikä.
Peltikaton korjaus ja tiivistys Loviisassa edellyttää onnistuneet pohjatyöt, kuten lian sekä ruosteen poiston alustasta, niin että paikkauksesta saadaan pitävä. Useimmissa tapauksissa järkevin ratkaisu on nykyisen peltikaton reikien paikkaus, sekä toisinaan yksittäisten kattopeltien vaihto, kun vauriot osoittautuvat luonteeltaan paikallisiksi. Mikäli reikä löytyy kattopeltien kiinnikkeen kohdalta, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä tarvittaessa lisäkiinnitykset kattopelteihin, jos pellit on alun pitäen asennettu liian harvaan. Lisäksi hoidamme peltikaton lumi- sekä myrskyvaurioiden korjaukset Loviisassa, sekä peltikaton kunnostukset saarimökillä ja muualla saarikohteissa.
Tiilikaton korjaus Loviisa, paikkauksilla elvytetään tiilipinnan tiiveys
Tiilikaton korjaus Loviisa – tehokas tiimimme toteuttaa paikkaukset kokemuksella ja ammattitaidolla. Vankkatekoinen tiilikattokaan ei loputtomiin vastusta sään ja ympäristön kulutuksia. Muun muassa sammal ja jäkälä upottavat juurensa huokoiseen tiileen, ja ne syövät katteesta mineraaleja sekä tuovat mukanaan kosteutta. Talvella merkittävää haastetta tuottaa katon päälle kasautuva lumikuorma, sillä lumi saattaa painaa rakenteet notkolle tai työntää vettä sisään saumoista. Ikääntyvä tiilikatto tuntee nahoissaan myös pakkasrapautumisen kierteen, kun katteen sitoma kosteus vuoroin jäätyy ja sulaa lopulta rikkoen tiilet. Halkeamien kautta vesi pääsee katteen alle kastelemaan ruodelaudat, ja kun tiilten kiinnityskohdat aikaa myöten lahoavat, katto alkaa painua alaspäin. Jos tiilikatto vuotaa rakenteisiin saakka, täytyy tutkia myös aluskatteen tilanne – siitäkin voi löytyä epäkohtia, kuten vaurioita tai asennusvirheitä. Tai kenties katto joutui kärsimään, kun myrsky kaatoi puun tiilikaton tai talon päälle, tai kun tuuli tai myrsky irrotti harjatiilen, kattotiilen, reunatiilen tai tiilikaton pellitykset.
Tiilikaton korjaus, paikkaus ja tiivistys Loviisassa tarkoittaa yleensä täsmätoimia, kuten irronneiden peltien kiinnitystä sekä rikkinäisten kattotiilien vaihtoa. Olennaista on, että korjaustoimiin tartutaan riittävän hyvissä ajoin – näin vältetään vakavammat kattovauriot sekä suuremman kokoluokan remontit. Suoritamme myös tiilikaton aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Loviisassa, samoin myrskyvaurioiden korjaustyöt sekä katon saneeraukset saarikohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen lopuksi pintakäsittelemme kuluneet tiilet, jotta katto saa taas pitävän suojan kosteuden ja kasvuston uhkilta.
Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Loviisa – kattosi saa meiltä luotettavan palvelun ja tarkan, laadukkaan toteutuksen
Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Loviisa, siisti sekä tyylikäs työnjälki hoituu pätevien tekijöidemme toimesta. Aluskatteen tehtävä on poistaa rakenteista sekä ulkoa että sisältä tuleva kosteus. Pienikin vuoto saattaa yläpohjassa aiheuttaa mittavan kokoisia haasteita, kuten kosteus-, home- sekä lahohaittoja tai suoranaisia sisäilmaongelmia. Kun aluskate vuotaa, syyksi voivat paljastua sään ja iän tuomat kulumat, joskus myös alkuperäisen asennuksen virheet tai äkilliset mekaaniset vauriot. Kokeneet osaajamme hoitavat korjaukset kaikenlaisissa kohteissa – niin peltikaton kuin tiilikatonkin aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Loviisassa.
Paikkaamme reiät sekä vaihdamme repeämiin uutta aluskatetta tilalle, ja purkutöiden yhteydessä silmäilemme läpi myös yläpohjan yleisen kunnon. Jos ilmanvaihtokanava tai viemärintuuletusputki on jäänyt eristämättä, hoidamme sujuvin ammattiottein tällaisetkin haastavat täsmätyöt. Saat meiltä aluskatteen korjaukset ja paikkaukset minkä tahansa elementin suhteen, myös jiiristä ja sisätaitteesta sekä muun muassa savupiipun kohdalta. Suoritamme aluskatteen ylösnostot sekä huolellisen tiivistämisen savupiippuun, ja asennamme jiireihin oppikirjan mukaiset, kahdensuuntaiset aluskatteet. Lisäksi teemme aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Loviisassa läpivientien kohdalta – kattoikkunan, ilmanvaihtoputken, viemärintuuletusputken, kattoluukun ja kattovalokuvun kohdalta.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Loviisa – korjaus tehdään taidokkaana täsmätyönä kohteeseen kuin kohteeseen
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Loviisa – korjaus palauttaa katollesi tiiveyden ja turvan, kun työt hoitaa varmaotteinen ammattitiimimme. Läpiviennit muodostavat selkeän vuotoriskin puhkaistessaan vesikatteen sekä aluskatteen. Kun huomaat, että kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Loviisassa, kutsu paikalle kokeneet tekijämme palauttamaan kattosi tiiveys. Hoidamme katon korjaukset vuotavan ilmanvaihtoputken ja viemärintuuletusputken kohdalta, sekä savupiipun, kattoluukun, kattoikkunan, kattovalokuvun tai muun läpiviennin kohdalta. Vaihdamme virttyneet tiivistykset ja loppuunsa kuluneet suojapellit. Samoin asennamme läpivientien tiivistekappaleet sekä puuttuvat aluskatteen ylösnostot.
Kattopalvelumme auttaa, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Loviisassa – ota siis yhteyttä ja pyydä meiltä tarjous katon korjauksesta sekä paikkauksesta!