Katon korjaus Vihti
Katon korjaus Vihti – Katon paikkaus ja tiivistystytöt hoituvat toimestamme sujuvin ottein haastaviinkin kohteisiin. Korjaustarvetta syntyy katolla kuin katolla jossakin vaiheessa elinkaarta. Aluksi voi kyse olla tihkuvuodoista tai muista paikallisista vaurioista, jolloin yleensä riittää katon tiivistys tai yksittäisen kattovuodon korjaus. Jos ongelmat kuitenkin jätetään muhimaan itsekseen pidemmäksi aikaa, haasteet äityvät isommiksi, ja korjaustenkin kokoluokka kasvaa. Kun katto vuotaa, voivat syyksi paljastua arkiset sään ja ajan kulutukset; sammal, siitepöly, lehtiroska, kosteus sekä auringon uv-säteily. Lämpötilanvaihtelut pyrkivät hapertamaan liitosten ja läpivientien tiivisteet. Vähitellen huopa haurastuu, pelti ruostuu ja tiili halkeilee. Tilannetta pahentaa edelleen, jos katon huolto on heikolla tolalla. Tai kenties katon alkuperäiseen asennukseen liittyen on tehty mainittavia virheitä. Toisaalta uusi ja tervekin katto voi nopeasti päätyä korjauskuntoon, mikäli siihen iskevät äkkiarvaamatta lumi- tai myrskyvauriot. Ehkä ongelmat alkoivat, kun puu kaatui talon, mökin tai katon päälle myrskyssä. Tai sitten lumi irrotti tikkaat, lumiesteen tai kattoläpiviennin, ja tuloksena kattoon syntyi reikä.
Vuotaako katto siis savupiipun juuresta tai piipun tai läpiviennin kohdalta? Tai onko tarpeen teettää vuotavan kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun tiivistys ja korjaus? Suoritamme taidokkaat katon korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Vihdissä, jiirien ja läpivientien tiivistyksestä aluskatteen tai yläpohjan korjauksiin. Teemme sadevesikourujen kunnostukset sekä yläpohjan lisäeristykset, kastuneiden villojen tai laudoitusten vaihdot samoin kuin myrskyvaurioiden korjaukset. Paikkaamme tyylillä niin peltikatot, tiilikatot, huopa- kuin palahuopakatotkin, harjakatosta auma- ja pulpettikattoon sekä tasakatosta mansardikatteeseen. Voit tilata toimestamme omakotitalon, autotallin, -katoksen ja mökin katon korjaukset, kunnostukset pihavarastoon ja rantasaunaan sekä muihin asuin- tai ulkorakennuksiin. Lisäksi toteutamme katon korjaustyöt saaressa sijaitsevissa kohteissa.
Kattotöihimme sisältyy mahdollisuus rahoitukseen sekä kotitalousvähennyksen hyödyntämiseen, ja tuomme mukanamme kaiken tarvittavan harjatiivisteistä henkilönostimiin. Hoidamme korjaukset asiakaslähtöisesti avaimet käteen-periaatteella, laatutuottein sekä -menetelmin aina kattosi tilanteen mukaan. Palvelualueeseemme kuuluu Vihdin ohella muukin Uusimaa; Karkkila, Hyvinkää, Nurmijärvi, Lohja, Kirkkonummi ja Espoo. Katon vesivahinkojen ja vuotovaurioiden korjaus kannattaa ennen muuta toteuttaa ajoissa, jotta yksittäiset vauriot eivät pääse laajenemaan isommiksi kosteusongelmiksi. Kun siis katto vuotaa tai toimivuus yskii, käänny ammattilaistemme puoleen. Meiltä saat luotettavin loistotuloksin katon korjaukset Vihdissä!
Huopakaton korjaus Vihti – kunnostukset pitävät katosta huolen niin päällikermin kuin alushuovan osalta
Huopakaton korjaus Vihti, tyylikkäät kunnostukset katollesi toteuttaa kokenut ammattitiimimme. Huopakaton, eli bitumikaton saattavat yllättää vaikkapa myrskyvauriot. Ehkä myrskytuuli riepotteli huopavuotia tai myrsky irrotti pellityksiä katolta. Tai sitten huopakatto tai palahuopakatto vaurioitui, kun puu kaatui myrskyssä talon päälle. Tavallisesti huopakatto kuitenkin hapertuu pikkuhiljaa ympäristön rasituksissa, joihin lukeutuvat muun muassa kosteus ja uv-säteily sekä toistuvat lämpötilanvaihtelut. Ikääntyminen kuivattaa huopavuotia, jolloin halkeilun riski kasvaa. Katteeseen voi syntyä reikiä, repeämiä, painumia, vekkejä tai kupruja. Tai ehkäpä huopakatto tai palahuopakatto vuotaa saumoista, jiireistä tai läpivienneistä. Liitoksia syövät sammaleen juuret sekä talvella lumikuorman paine.
Toteutamme huopakaton tai palahuopakaton korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Vihdissä. Valitsemme laadukkaat tuotteet ja työkalut sekä materiaalille soveltuvat menetelmät. Jos kyse on pienehköistä katepinnan kulumista, voi riittää kunnostus massalla, kun taas isompiin vauriokohtiin mitoitamme ja asennamme erityiset huopakaton paikkapalat. Tiivistämme kärsineet saumat sekä kiinnitämme ylösnousseet bitumipaanut tai huopanaulat. Kuprut eli höyrypussit taas leikkaamme auki, jotta kate päästään tasoittamaan kuntoon. Saat meiltä kaikki huopakaton tulityöt sekä alushuovan ja umpilaudoituksen vaihdot, samoin rakenteeltaan poikkeavan tasakaton korjaukset, tiivistykset sekä paikkaukset. Lisäksi teemme huopakaton tai palahuopakaton myrskyvaurioiden korjaukset Vihdissä, sekä kaikki huopakaton kunnostukset myös saaressa sijaitsevissa kohteissa.
Peltikaton korjaus Vihti, paikkaus on tehokas ratkaisu kattosi haasteisiin
Peltikaton korjaus Vihti – paikkaamme taidolla katepinnan kulumat, reiät ja ruostevauriot. Korroosio syövyttää pellit piloille varsinkin vanhemmiten. Parhaatkin peltikatot joutuvat kohtaamaan myös sään ja ympäristön kulutukset, ja toistuvat lämpötilanvaihtelut saavat kattopellit elämään edestakaisin. Kuluttavan lämpöliikkeen vaikutuksesta kiinnikkeet vähitellen löystyvät, jolloin saumat alkavat irvistää, ja vesitiiveys on katolta tiessään. Jos peltikatto vuotaa rakenteisiin, täytyy tutkia yläpohjan tilanne; kenties kaivataankin peltikaton aluskatteen korjausta, tiivistystä sekä paikkausta. Tai ehkä tuuli tai myrsky irrotti kattopellit ja peltilistat jättäen katon säälle alttiiksi, tai sitten myrsky kaatoi puun peltikaton tai talon päälle, niin että rakenteita rikkoutui.
Peltikaton korjaus ja tiivistys Vihdissä tarkoittaa yleensä täsmätöitä, kuten nykyisen peltikaton reikien paikkausta tai yksittäisten kattopeltien vaihtoa. Räätälöimme korjaukset pohjatöistä viimeistelyyn kattosi tarpeiden mukaan. Tämä takaa moitteettoman paikkausjäljen sekä siistin ja pitävän tuloksen. Jos reikä paikantuu kattopeltien kiinnikkeen tuntumaan, teemme naulojen tai kateruuvien vaihdot uusiin kateruuveihin, sekä tarvittaessa peltien lisäkiinnitykset, jos alkuperäinen asennus on tehty liian harvaan. Samaten suoritamme kaikki peltikaton myrskyvaurioiden korjaukset Vihdissä, sekä pienet ja suuret peltikaton kunnostukset saaressa sijaitsevissa kohteissa.
Tiilikaton korjaus Vihti – vahvalla taidolla sekä laatutuottein kauttamme
Tiilikaton korjaus Vihti, kokeneet osaajamme paikkaavat taidolla kaikentyyppiset kohteet. Myös tiilikaton saattavat yllättäen rikkoa myrskyn tekemät vauriot. Ehkä tuuli tai myrsky irrotti ja vei mennessään harjatiilen, kattotiilen tai reunatiilen. Tai sitten myrsky kaatoi puun tiilikaton tai talon päälle, tai myrsky muulla tavoin vioitti kattoa. Yleisimmin tiilikaton vauriot kuitenkin kehittyvät pikkuhiljaa, kun sammal, lumi sekä lämpötilanvaihtelut vievät katteesta veronsa. Sammal syö tiilestä mineraaleja sekä kuljettaa mukanaan kosteutta. Lumi taas voi painaa rakenteet notkolle tai rikkoa tiilikaton saumoja. Ikääntyvän tiilikaton kohtaloksi voi koitua pakkasrapautumisen kierre, kun haurastunut kate imee kosteutta, joka vuoroin jäätyy ja sulaa. Lopulta tiilet rikkoutuvat niin, että vesi päätyy ruodelautoihin. Jos tiilikatto vuotaa myös aluskatteen osalta, ovat yläpohjan rakenteetkin vaarassa.
Toteutamme taidolla tiilikaton korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Vihdissä, liikkuneiden tai rikkinäisten kattotiilien vaihdosta myrskyvaurioiden korjauksiin. Paikkaamme sammaleen ja lumikuorman jäljet sekä oikaisemme painuneen rakenteen, ja kunnostamme muutkin katon yksityiskohdat, kuten pellitykset tai kattoturvatuotteet. Suoritamme tiilikaton aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Vihdissä, samoin kaikki tiilikaton kunnostukset myös saaressa sijaitsevissa kohteissa. Tiilikaton korjauksen ja paikkauksen lopuksi pintakäsittelemme kuluneet tiilet. Näin haurastunut kate saadaan jälleen hylkimään säätä, likaa ja sammalta.
Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Vihti, tiivistysten avulla katto kestää
Aluskatteen korjaus, paikkaus ja tiivistys Vihti – paikkaukset pitävät kattosi turvassa ennenaikaiselta remontilta. Aluskatetta tarvitaan suojaamaan rakenteet tihkuvan kosteuden vaaroilta. Haasteet aluskatteen toimivuudessa voivat johtaa mittaviin vaurioihin, vaikkapa kosteus-, home- sekä lahohaittojen tai sisäilmaongelmien muodossa. Kun aluskate vuotaa, ovat kyseessä kenties sään ja ajan tuomat kulumat, joskus myös äkilliset mekaaniset vauriot tai alkuperäisen asennuksen virheet. Meiltä saat tasokkaat korjaustoimet katolla kuin katolla – teemme peltikaton sekä tiilikaton aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Vihdissä.
Paikkaamme aluskatteen reiät ja venymät sekä muut mekaaniset vauriot, ja tarpeen tullen vaihdamme repeämäkohtiin uutta aluskatevuotaa tilalle. Korjaamme katolta kastuneet villat sekä lahovaurioiset rakenteet. Parannamme myös eristystä tai välikaton tuuletusta, jos se kohdekaton tapauksessa on tarpeen. Suoritamme aluskatteen korjaukset sekä paikkaukset haastavienkin elementtien osalta, kuten jiiristä ja sisätaitteesta sekä muun muassa savupiipun kohdalta. Toteutamme aluskatteen ylösnostot ja huolellisen tiivistämisen savupiippuun. Jiireihin asennamme laudoitukset, saumaukset sekä pellitykset viimeisen päälle. Lisäksi teemme aluskatteen korjaukset, paikkaukset ja tiivistykset Vihdissä läpiviennin kohdalta, esimerkiksi kattoikkunan, ilmanvaihtoputken, kattoluukun, kattovalokuvun sekä viemärintuuletusputken kohdalta. Työt teemme kattavalla tietotaidolla ja katollesi turvallisin menetelmin. Tuloksena saat kaikin puolin toimivan katon sekä terveet, hyvinvoivat rakenteet.
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Vihti – korjaus onnistuu, kun kartoitamme huolella kohdekaton tarpeet
Kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Vihti – korjaus huolehtii kattosi tiiveyden kuntoon yksityiskohtia myöten. Läpiviennit ovat kattoon tehtäviä reikiä tai leikkauksia, joten niihin sisältyy huomattava vuotoriski. Kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai jokin muu kattoläpivienti vuotaa Vihdissä, kutsu paikalle pätevät osaajamme palauttamaan kattosi tiiveys. Meiltä saat katon korjaukset vuotavan ilmanvaihtoputken ja viemärintuuletusputken kohdalta, sekä savupiipun, kattoluukun, kattoikkunan, kattovalokuvun tai muun läpiviennin kohdalta. Uusimme aikansa eläneet suojapellit, piipunhatut sekä tiivisteet. Asennamme myös puuttuvat tiivistyskappaleet sekä puolitiehen jätetyt ylösnostot.
Tiedämme mitä tehdä, kun kattoikkuna, kattovalokupu, kattoluukku tai kattoläpivienti vuotaa Vihdissä, ja hoidamme sujuvasti muutkin korjaukset kattosi tueksi ja turvaksi. Taidolla kunnostettu, käyttövarma katto on paras suoja talosi rakenteille. Säästä siis aikaa, rahaa sekä kattoa, ja ota yhteyttä korjauspalveluumme!