KATTOHUOLLOT KAIKILLA HERKUILLA
Kokemusta, osaamista, palvelualttiutta, välineet ja työkalut, kaikki löytyy!

Peltikattoremontti tekee vanhasta katosta jälleen pitkäikäisen, helppohoitoisen sekä edullisemman ylläpitää

Peltikatto on yleiskäsite, jonka alle mahtuu sen monen monta alalajia. On profiilipeltikattoa, konesaumakattoa sekä esimerkiksi lukkosaumakattoa. Kutakin niitä tavataan asentaa niin omakotitalojen, rivitalojen, kesämökkien, piharakennusten kuin autotallienkin ylle. Näille kaikille katoille yhteistä on kuitenkin se, että aika jättää niihinkin kyllä jälkensä. Huolloilla ja korjauksilla voidaan toki hidastaa katteen kulumisprosessia, mutta ei pysäyttää sitä kokonaan. Jonain päivänä tulee lopulta hyvänkin katon kohdalla vastaan se hetki, kun on todettava paikkaustoimet riittämättömiksi. Tällöin on usein edullisempi ja koko rakennuksen hyvinvoinnin kannalta parempi ratkaisu uusia katto peltikattoremontilla.

Me Kattohuollolla remontoimme kaikenlaisten peltikatot pitkällä kokemuksella. Meidän rautaiset ammattilaisemme taitavat monet kattotemput. Voimme siis tehdä remontin yhteydessä paljon muutakin – esimerkiksi uusien kattotuotteiden, kuten lumiesteiden, kattosiltojen, palotikkaisen, vesikourujen, aurinkopaneelien ja kattoluukkujen asennus hoituu helposti. Meiltä saat myös pieneläinesteet, piipunpellitykset, yläpohjan lisäeristykset, kastuneiden eristeiden vaihdot sekä lahovaurioisten puuosien korjaukset. Eli toisin sanoen mitä vain kattosi kaipaakin sekä aina parasta mahdollista palvelua.

Jokainen kattoremonttimme – niin täydellinen kuin osittainenkin – alkaa aina kattotarkastuksella, jonka kattoammattilaisemme käy katolla toteuttamassa. Käynnin yhteydessä määritetään paitsi katon kunto, myös asiakkaan omat toiveet remontin suhteen. Näiden pohjalta luodaan toimintasuunnitelma sekä lasketaan tarjous. Emme kuitenkaan keskity katon hyvinvointiin vain remonttikäyntien yhteydessä. Meillä on nimittäin muutoinkin tapana joka kerta katolle kiivetessämme silmäillä muun muassa katteen pinnan, läpiviennit sekä kattotuotteiden kunnon, jotta voimme puuttua ongelmakohtiin mahdollisimman ripeästi niiden ilmaannuttua.

Kattoremontin toteutamme poikkeuksetta aina avaimet käteen -palveluna sekä takuutyönä, jotta asiakastyytyväisyys voidaan taata. Tämä tarkoittaa käytännössä siis sitä, että me hoidamme kaiken aina alkusuunnitelmista, tarvittavan välineistön hankintaan ja tarvittavista pohjatöistä aina paikkojen siivoamiseen projektin päätyttyä. Ja jos uutta katetta tai vaikkapa uusia kattotuotteita on asentamassa alan ammattilainen, säilyy rakennusmateriaaleissakin takuu, joka on lupaus tuotteen toimivuudesta. Samoin meidän työllemme antama takuu tarkoittaa sitä, ettei muiden tarvitse tulla korjailemaan vasta pystyttämäämme kattoa, vaan tarvittavat toimenpiteet hoituvat ikävän yllätyksen sattuessa Kattohuollon puolesta.

Monia, joilla on kauan kaivattu kattoremontti harkinnassa, kiinnostaa toki projektin taloudellinenkin puoli. Koska lopullisen hintalapun peltikattoremontille määrittelevät useat asiat, kannattaa tarkemman summan selvittämiseksi pyytää tarjous suoraan meiltä. Summamme eivät päätä huimaa, mutta olemme silti halunneet helpottaa asiakkaidemme maksukykyä. Tiedämme nimittäin, ettei raha kasva puissa, eläminen maksaa, eikä kaikilta löydy koko remonttiin kaivattua summaa takataskusta. Näin ollen voit nyt hakea rahoitusta meidän nettisivujemme kautta ja saada näin tarvittavaa joustoa kustannusten kattamiseen. Haluamme myös Kattohuollon puolesta muistuttaa sinua siitä, että jokaisesta yksityisomisteisen rakennuksen kattoremontista – tai mistä muusta kattotyöstä tahansa – voi hakea myös kotitalousvähennystä.

Peltikattoremontti, peltikaton remontointi

Kaikenlaisia peltikaton profiilivaihtoehtoja aina tiilikuvioiduista poimulevyisiin

Katto kruunaa koko rakennuksen, joten sen tulisi näin ollen myös näyttää hyvältä. Onneksi peltikattoa ylleen suunnittelevalle riittää vaihtoehtoja, joista valita. Eri profiileja löytyy lukuisia – on niin tiilikuvioista, aaltopeltiä kuin pystysaumaa, suorauraista sekä poimulevyä. Näistä Suomenmaassa suosituin on tiilikuvioitu peltikatto. Se valmistuu laadukkaasta teräspellistä, jota on taivutettu poikittaissuunnassa pieniksi, säännöllisesti toistuvien laineiden näköisiksi kuvioiksi. Laineeseen viittaava ja pystysuunnassa säännöllisenä toistuva loiva kohouma ikään kuin siivuttaa profiilipeltikaton pystysuunnassa kapeiksi siivuiksi. Vaakatasoon leikkautuva pelti taas luo saman efektin horisontaalisesti. Näin syntyy tiiliskiviä muistuttava kuviointi, joka on kuitenkin paljon tiiltä kevyempi materiaali kaikkine pellin hyvine ominaisuuksineen. Siisti ja sointuu yhteen monen eri tyylin kanssa.

Myös aaltopelti on profiilina yleinen sekä laajalti käytetty. Tyypillisesti se päätyy katoksi kodeille, ulkorakennuksille, kesämökeille ja rantasaunoille, mutta siitä on paljon muuhunkin. Sen tunnistaa laineita muistuttavasta aaltokuviosta, joka toistuu säännöllisesti. Kuviointi saa kattoprofiilin näyttämään haitarimaiselta, mikä luo hieman persoonallisempaa ilmettä pellille. Eri aaltopeltikattojen välillä on vaihtelua siinä, kuinka terävä aaltokuvion aallonharja on. Toisissa katteissa kuvio toistuu kauniin pyöreänä ja lempeänä, kun taas toisissa harja jää terävämmäksi. Näiden kahden toisistaan eroavan tyylin välillä nähdään myös vaihtelua siinä, miten valo taittuu kuvioiden pinnasta.

Aaltopeltiä paljon muistuttavat poimulevyt ovat taas ihan oma juttunsa. Niissä aallot muodostuvat neliömäisistä kuvioista, jotka muistuttavat enemmän viivoittimella piirrettyä aaltoa kuin esimerkiksi pyöreäprofiiliset aaltopellit. Poimulevyt sopivatkin taas aivan erilaisten kohteiden katolle luoden julkisivuun aina uudenlaista ryhdikkyyttä sekä ilmeikkyyttä. Markkinoilla on tarjolla lukuisia korkealuokkaisia, eri valmistajien tuottamia poimulevypeltejä niin modernimpaan rakentamiseen kuin vaikkapa teollisuusrakennusten katoiksi. Ne ovat kaikin puolin käteviä ja taloudellisia, sillä niitä voidaan käyttää katteen pinnan lisäksi myös kantavina rakenteina. Myös pinnoitteen voi valita mielensä mukaan ja kustomoida katteen juuri kohteen yksilölliseen tyyliin istuvaksi.

Mikäli et ole aivan varma, millaista profiilia kannattaa lähteä sovittamaan yhteen oman autokatoksen tai piharakennuksen tyylin kanssa, voit aina kääntyä kokeneen ammattilaisen puoleen. Me Kattohuollolla tarjoamme eri profiilien lisäksi myös apua niiden väliltä valinnassa. Olemme nähneet monia erilaisia rakennustyyppejä omanlaisine suunnitteluineen kokemustäyteisten vuosiemme myötä. Voimme tarjota paljonkin neuvoja myös kunkin profiilin ylläpitoon liittyen; mitkä tyylit keräävät sammalta ja millaisiin saumoihin pinttyy helposti lika? Näin saat realistisen käsityksen myös siitä, mitä ominaisuuksia kullakin profiililla on. Siispä, kun valinnanvaikeus nostaa päätään remontin koittaessa, älä epäröi nykäistä meitä hihasta.

Ammattilaisen asentaman peltikaton hinta

Perinteisen peltikaton ehdottomasti yksi parhaista puolista on sen helppo ja nopea asennettavuus. Se tekee siitä usein myös edullisimman kattovaihtoehdon, sillä työtunteja kuluu vähemmän, kuin esimerkiksi työläämpien lukko- ja konesaumatkattojen kohdalla. Lukko- ja konesaumakattoja ei kiinnitetä ruuveilla, vaan joko edellisen pellin saumaan tai saumaten ne yhteen saumauskoneella. Niiden etuna on toisaalta kattoruuviton ja siten myös reiätön pelti. Mutta päätyi sitten perinteiseen, lukkosaumattuun tai konesaumattuun, saa pinnasta siistin sekä vesitiiviin teettämällä työt ammattilaisella.

Ammattilaisella teetetyn peltikaton hinta koostuu monesta eri tekijästä. Loppusummaan vaikuttavat muun muassa katteen koko, kattoprofiili, rakennuksen korkeus sekä vaikeakulkuisuus. On sanomattakin selvää, että suuremman katon uusiminen vaatii niin enemmän työtä kuin materiaalejakin. Katon korkeuden, profiilin ja vaikeakulkuisuuden merkitys korostuu taas silloin, kun turvallisen työskentelyn mahdollistamiseksi joudutaan ottamaan käyttöön esimerkiksi henkilönostimia tai erilaisia turvavaljaita. Me kattohuollolla hoidamme ne kyllä kaikki paikalle, mutta toki niiden käytöstä koituu myös kuluja.

Kuten jo todettukin, kustomoimme kattoremontit kunkin asiakkaamme yksilöllisten toiveiden mukaan. Näin ollen meiltä saa katolleen remontin yhteydessä ja sen lisäksi vielä esimerkiksi erilaisia kattotuotteita sekä läpivientejä. Toteutamme kaikki asennustyöt alusta loppuun, mutta toki esimerkiksi uusien kattoikkunoiden tai -tikkaiden asennus vaikuttaa hintaan. Ja mikäli katto taas on ennestään täynnä erilaisia läpivientejä, jotka huomioiden joudumme työskentelemään, hidastaa se työntekoa hieman. Huomioitavat asiat eivät kuitenkaan lopu vielä siihenkään, vaan myös katon alapuolisten rakenteiden kunnolla on väliä. Kattoa ei voida välttämättä – eikä usein ole kovin kannattavaakaan – uusia, jos esimerkiksi eristeet ovat kastuneet ja homeessa tai puuosat lahonneet. Tällöin saatetaan aloittaa työt eristeiden vaihdolla ja mädäntyneiden rakenteiden uusimisella.

Koska me Kattohuollolla emme halua tarjota ilmavia pakettihintoja, joilla laskuttaa asiakasta tyhjästä, pyrimme kustomoimaan hinnan aina tarkasti tarpeiden ja toiveiden ympärille. Näin ollen tarkkaa hintaa uudelle katollekaan ei voida määrittää ennen kuin kohde on katsastettu. Homma pyörähtää siis käyntiin tarkastuskäynnillä, jonka yhteydessä määritetään esimerkiksi se, millainen materiaali, profiili tai mitkä varusteet uudelta katolta tulisi löytyä ja kuinka suuresta lukaalista on kyse. Tämän jälkeen kasaamme tarjouksen. Oli summa minkä suuruinen tahansa, pitävät hintamme kuitenkin sisällään aina täydellisen avaimet käteen -palvelun aina suunnittelusta toteutukseen ja loppusiivoukseen saakka. Tarjoamme siis osana palveluamme aina asiantuntemat kattoasentajat sekä taitavat peltisepät, jotta jälki olisi mahdollisimman laadukasta. Toki huolehdimme asiaan kuuluvasti myös ympäristön suojaamisesta projektin ajaksi, jotta sinun ei tarvitse levitellä muovipuskia pihatuijien ylle. Myös koko koneisto aina henkilönostimista työskentelytelineisiin hoituu kauttamme. Emme myöskään jätä ketään pulaan purkujätteiden kanssa, vaan osana palveluamme kuljetamme ne pois paikalta sekä hävitämme vastuullisesti. Sen jälkeen pääsemmekin siivoamaan paikkoja ja toteuttamaan kattavan lopputarkastuksen.

Peltikatto saattaa kestää vuosikymmenistä jopa vuosisataan

Katemateriaalina pellin yksi ehdottomasti parhaita puolia on sen kestävyys. Yksikään katemateriaali ei ole ikuinen, mutta laadukas peltikatto saattaa kestää vuosikymmenistä jopa vuosisataan. Tämä tekee siitä myös edullisen. Pitkäikäisen peltikaton salaisuus piilee kuitenkin aina säännöllisesti tehdyissä huolloissa. Yksikään katto – peltiä tai mitä tahansa muuta materiaalia – ei kestä vuosikymmentä tai paria pidempään, jos se on jatkuvasti roskien peitossa. Roskat imevät itseensä kosteutta ja saattavat estää veden vapaan virtauksen pois katolta. Jos katto ei pääse kuivumaan kunnolla, saattaa seisova vesi alkaa tehdä tietään alempiin rakenteisiin mistä tahansa mahdollisesta kohdasta. Useinkin aivan pieni vuotorako riittää ja seuraukset voivat olla jopa tuhoisia. Monesti vuotokohta löytyy jostain katon läpiviennistä tai sen ympäristöstä. Läpiviennit ovat nimittäin juurikin niitä katon vuotoalttiimpia kohtia, joiden kanssa tulee olla äärimmäisen tarkkana. Pitkään jatkuneet vuodot voivat eskaloitua jopa lahovaurioiksi tai homeongelmiksi. Huollattamalla kattoa säännöllisesti, pysyvät roskat pois katolta, kate kuivempana ja sitä kautta myös vuotoriskit pienenevät. Toki huoltojen yhteydessä löytyvät myös usein hieman repsottavat reunat tai paikoiltaan irronneet pellit, jotka ovat helposti korjattavia ongelmia. Mitä varhaisemmassa vaiheessa mahdolliset vuotokohdat hoidetaan kuntoon, sitä parempi kaikille katon alla asuville kosteusherkille rakenteille. Säännölliset huoltotoimet tulevat pitkässä juoksussa myös edullisemmiksi kuin koko peltikaton uusiminen kerran vuosikymmenessä. Niistä ei siis kannata yrittää säästää.

Harkitessasi vaihtoehtoja peltikattoa valitessa, kannattaa perehtyä erilaisten katteiden ominaisuuksiin. Onko kyseessä esimerkiksi suvun perintökalleus vai koti, joka on tarkoitus myydä seuraavalle ensi vuonna? Mitä toivot katteelta? Eri peltikattojen kestävyyden välillä on nimittäin myös eroja. Esimerkiksi aaltokuviopeltikaton, muiden vastaavien profiilikattojen ja lukkosaumakaton käyttöikä on hyvällä hoidolla yleensä jotakuinkin 50 vuoden luokkaa. Hyvin toteutettu sekä säännöllisillä huolloilla ylläpidetty konesaumakatto taas voi kestää jopa 100 vuotta. Se on jo niin pitkä aika katolle, että usein sen alla ehtii asua muutamakin sukupolvi ja monelle 50 vuotta on sekin enemmän kuin tarpeeksi. Me Kattohuollolla asennamme kestävät peltikatot, huollamme ne ja korjaamme tarvittaessa ilmenneet viat pidentääksemme niiden elinikää. Ammattilaistemme toteuttamat kattotyöt takaavat aina laadukkaan jäljen ja katto kiittää huolenpidosta pitkällä eliniällään. Monimutkaisemmistakin kattotöistä selviydymme huipputuloksin. Oli kyseessä sitten vuotava kattoikkuna, katon pesu, kattoruuvien vaihto tai vaikka aluskatteen vaihto peltikattoremontin yhteydessä, voit kääntyä poikkeuksetta puoleemme. Me hoidamme hommat aikataulussa ja jätämme asiakkaamme hymyssä suin nauttimaan säänkestävästä peltikatosta, jonka kanssa yhteiseloa riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Peltikaton huollot ja korjaukset kuuluvat vahvaan ammattiosaamiseemme

Me Kattohuollolla olemme käsistämme taitavia sekä tarkkasilmäisiä tekijöitä, joille kattojen huoltotyöt ovat tuttuja. Teemme monenmoisia temppuja erilaisilla katoilla ja tunnemme kunkin katteen ominaisongelmat sekä -tarpeet kuin omat taskumme. Näin siis myös tiedämme, millaista huolenpitoa erilaiset peltikatot kaipaavat. Peltikaton erilaiset huoltotoimenpiteet sekä tarvittavat korjaukset hoidamme poikkeuksetta vahvalla ammattitaidolla. Me muun muassa toteutamme katon ja rännien puhdistuksen roskista ja lehdistä, jotta katto pääsee kuivumaan sekä vesi virtaamaan ränneissä esteettä. Näin vältetään myös erilaisten kasvustojen, kuten esimerkiksi sammaleen tekemiä tuhoja. Samalla kurkistamme myös, että vesikourut on kiinnitetty riittävän hyvin katon lappeisiin ja kaato tapahtuu oikeaan suuntaan. Muutoin rännit saattavat talvella jäätyessään jopa irrota tai kevään tullen alkaa tulvia.

Olemme myös tarkkoja käydessämme läpi katteen pinnan kuntoa. Pelti saattaa seisovan kosteuden seurauksena alkaa ruostua ja kulua jopa puhki. Toisinaan sitä suojaava maalikerros saattaa myös kaivata ehostusta. Myöskään läpivientien kuntoa ei kannata unohtaa tarkastaa säännöllisesti, sillä aika saattaa hapertaa saumauksia. Katon erilaisten jiirienkin tiiveydestä on syytä huolehtia. Me Kattohuollolla haluamme myös varmuuden siitä, että katon toimivuuden edistämiseksi sille asennetut kattoturvatuotteet, kuten lumiesteet, kattosillat, lapetikkaat ja vaikkapa palotikkaat, toimivat asianmukaisesti ja pysyvät turvallisesti myös kiinni. Irrotessaan kattotuote saattaa tehdä nimittäin tuhoa niin katolle kuin ympäristöllekin. Ja epäonnisimmille saattaa sattua jopa henkilövahinkoja, jos kattotikkaat, joiden on tarkoitus mahdollistaa turvallinen katolla liikkuminen, äkisti irtoavatkin painon alla. Toisinaan erilaiset kattoturvatuotteet joutuvat myös koville käytössä, mikä saattaa löysyttää niiden kiinnityksiä. Tätä tapahtuu esimerkiksi runsaslumisina talvina, jos kattoa ei saada puhdistettua lumesta riittävän usein. Lumi saattaa painaa niin itse kattoa kuin sille asennettuja kattotuotteitakin monen tonnin voimalla. Siksi suosittelemme talvisin jokaista peltikaton omistajaa tilaamaan katolleen meiltä lumenpudotukset ja jäänsulatukset. Tapaamme samalla sulattamaan katon lisäksi jäästä myös rännit, jotka eivät välttämättä nekään jaksa kannatella jään painoa. Näin voimme ennaltaehkäistä niiden irtoamista, taipumista tai läpi ruostumista. Kaipasit siis kattosi huoltomaalausta, peltien lisäkiinnitystä, piipun pellitystä, läpivientien lisäsaumausta, lumiesteiden riittävän kiinnityksen varmistamista tai turvallista lumenpudotusta, saat kaiken sen helposti meiltä Kattohuollolta. Me hoidamme ne hankalammatkin hommat kuntoon ja ehostamme katostasi niin turvallisen kuin kestävänkin. Huoltojemme myötä se on aina valmiina tulevaa vuodenaikaa varten eikä sinun tarvitse kauhulla odotella, irtoaako kattosilta ryminällä kinosten kerääntyessä lappeille tai alkaako kattoikkunan sauma vuotaa lumien sulaessa keväällä. Tilaa siis kattosi kaipaamat huollot meiltä, huokaise syvään ja luota ammattilaistemme

Aina katon ongelmat eivät kuitenkaan saa alkuaan vanhasta kulumasta tai hapertuneista tiivisteistä. Toisinaan matkassa on ripaus epäonnea, kun myrskyn riepottelema oksa osuu pellin pintaan kohtalokkaasti tai lumi painaa katetta kuopalle. Tällöin huollot eivät enää riitäkään, vaan katto vaatii korjaustoimia. Me Kattohuollolla hoidamme onneksi huoltojen lisäksi myös erilaiset vuotopaikkaukset sekä myrsky-, lumi- ja lahovaurioiden korjaustyöt, joilla katosta saadaan jälleen tiivis. Älä siis epäröi ottaa yhteyttä meihin, vaikket olisi aivan varma, kaipaako kattosi korjausta vai riittävätkö pelkät säännölliset huollot sen kunnon ylläpitämiseksi – me arvioimme tilanteen tarkemmin paikan päällä ja tarjoamme sitten tarvittavan avun.

Scroll to Top